
OHJELMALLINEN MAJOITUSPAKETTI LAPSIPERHEILLE
KOTIELÄINPAINOITTEINEN 2 YÖN OHJELMAPAKETTI
Ohjelmapaketti voidaan soveltaa lapsiperheelle tai aikuisille. Paketin voi varata vähintään kahdelle hengelle tai isommalle ryhmälle. Kaikkiin paketin ohjelmiin ei tarvitse osallistua, vaan voi esim. aamulla nukkua pidempään ja ohittaa aamunavetan.
Paketti sisältää ohjelmien lisäksi aamiaiset, iltapalat, 2 yön yöpymisen sekä 4 hengen perhepaketissa saunan käytön. Vieraat voivat käydä isännän kanssa aamusta emolehmänavetalla. Aamiaisen jäkeen pääsee seuraamaan kanojen temppuharjoituksia; miten kanat tunnistavat värejä ja osaavat laskea. Halutessaan voi osallistua kanojen ruokintaan ja kerätä munat pesistä. Iltapäivällä päästään tutustumaan talon historiaan 1500-luvulta alkaen. Käymme talon edellisen isännän perustamassa aittamuseossa, 1800-luvun jännittävässä kiviholvikellarissa ja 1800-luvun jykevässä graniittikivinavetassa. Emäntä kertoo tarinoita mm.navetan rakennuksesta ja esivanhempiensa edesottamuksista.
Halutessaan vieraat voivat käyttää pallogrilliä tai tehdä nuotiopaikalle nuotion ja pelata pihapelejä. Ihan vieressä on myös urheilukenttä voimistelutelineineen.
Kotieläinpainotteinen 2 yön ohjelmapaketti
Toteuttamispaikka: Narvan Maatilamajoitus, Karjaisen tila, Ylä-Narvantie 5, Vesilahti
Kesto: 2vrk
Saatavuus: Ympäri vuoden
Tarvittavat varusteet ja vaatetus: –
Kohderyhmä: Lapsiperheet, väh. 2hlö
Hinta: Esim: 2 aikuista 395eur, 2 aikuista 2 lasta(4-11v) 600eur. Kysy!
Ohjelmarunko
Päivä 1:
- saapuminen klo 15 jälkeen
- n klo 17 kanoihin tutustuminen ja niiden silittely ja sylittely
- n klo 19 iltapala
- perhepaketissa saunan käyttö
Päivä 2:
- n. klo 8 käynti isännän kanssa emolehmänavetalla
- n klo 9 luomumaalaisaamiainen
- n klo 10 kanojen temppuharjoitukset
- n klo 10.30 -11.30 kanojen ruokinta ja munien kerääminen
- ruokailutauko. Mahdollisia ruokapaikkoja ovat arkipäivinä Narvan Helmi (300 m), Narvan Kyläbistro (300 m), Laukon Kartano (5 km),Pizzeria Makasiini (10 km) Kaikkien aukiolot täytyy tarkistaa erikseen, vaihtelevat paljon kaudesta ja viikonpäivästä riippuen! Mahdollista myös valmistaa itse lounaat maatilamajoituksen tiloissa
- n klo 16.30 historiakierros aittamuseossa, navetassa ja päärakennuksessa
- n klo 19 iltapala
- perhepaketissa saunan käyttö
Päivä 3:
- n. klo 9 luomu maalaisaamiainen
- kanalassa käynti ja kanojen touhujen seuraaminen
- huoneiden luovutus klo 12 mennessä
VOIMME MYÖS RAKENTAA TEILLE IHAN OMAN OHJELMAPAKETIN ESIM. JUUSTOJEN TAI RUISLEIVÄN TEON TAI TILAMAIDON SEPAROINNIN YMPÄRILLE! KYSY!!
